Kehitysvammaisten henkilöiden ja heidän perheidensä osallisuus Tansaniassa
FDUV:n uusi kehityshanke käynnistyy pilottina Dar es Salaamin ja Coast Regionin alueilla vuosina 2026–2027, ja sitä on mahdollisuus jatkaa vuoteen 2029 saakka. Hanke toteutetaan yhteistyössä sisarjärjestö TAMH:n, Tanzanian Association of the Intellectually Handicapped, kanssa.
TAMH eli Tanzanian Association of the Intellectually Handicapped on suuri järjestö, ja sillä on paljon jäseniä ympäri Tansaniaa. Järjestöllä ei ole kuitenkaan ollut palkattua henkilökuntaa, toimistoa eikä kapasiteettia seurata toimintaansa jäsenrekisterin tai muiden työkalujen avulla.
FDUV:n uusi ”Kehitysvammaisten henkilöiden ja heidän perheidensä sosiaalinen ja taloudellinen osallisuus Tansaniassa” -hanke koostuu kolmesta osa-alueesta, joista ensimmäinen on TAMH:n vahvistaminen organisaationa palkkaamalla henkilökuntaa, vuokraamalla toimistotilat sekä kouluttamalla järjestön henkilöstöä ja hallitusta.
Hankkeen toinen osa liittyy voimaantumiseen (empowerment). Paikallisia vertaistukiryhmiä vanhemmille tuetaan ja työpajojen sekä koulutusten avulla lisätään tietoa vammaisten henkilöiden oikeuksista. Koulutuksiin osallistuneet TAMH:n jäsenet jakavat oppimaansa tietoa eteenpäin omissa yhteisössään.
Kolmas osa keskittyy vaikuttamistyöhön (advocacy). TAMH:n jäseniä koulutetaan vaikuttamistyöhön, ja hanke tukee paikallisia vertaistukiryhmiä vaikuttamaan omalla alueellaan. Uudet lähettiläät tekevät vaikuttamistyötä ryhmiensä kanssa esimerkiksi lasten oikeudesta käydä koulua, terveydenhuollosta, lääkkeistä sekä kehitysvammaisten henkilöiden saamasta tuesta.
Kuvassa FDUV:n hankekoordinaattori Frank Lundgren ja toiminnanjohtaja Annette Tallberg-Haahtela ovat suunnittelumatkalla Tansaniassa syksyllä 2024.
- Lisätietoa FDUV:n kehitysyhteistyöstä (ruotsiksi)
Jäsenjärjestö
![]()
