Vammaisten naisten voimaantuminen Etiopiassa

Kynnys tukee Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa toimivaa vammaisten naisten järjestöä Ethiopian Women with Disabilities National Associationia EWDNAa. Järjestön tavoitteena on voimaannuttaa vammaisia naisia.

Etiopiassa vammaiset naiset jäävät usein ilman koulutusta ja toimeentuloa, koska heihin kohdistuu moninkertainen syrjintä. Kouluttamattomuus ja työttömyys lisäävät köyhyyden kierrettä entisestään.

Erilaiset koulutukset lisäävät vammaisten naisten mahdollisuuksia saada toimeentuloa. Vertaistuella pyritään kohottamaan vammaisten naisten itsetuntoa ja aktiivisuutta. Suosituimpia toimintoja ovat kaksi kertaa kuussa järjestettävät kahviseremoniatilaisuudet, joissa vammaiset naiset paitsi tapaavat toisiaan, myös kuulevat uusimmat uutiset äänestämisestä tulevissa vaaleissa, uudesta hotline-puhelinneuvonnasta tai vaikkapa siitä, millaisilla harjoitteilla liikuntavammainen voi kamppailla painonnousua vastaan.

EWDNA tekee aktiivisesti myös vaikuttamistyötä viranomaisten ja paikallisyhteisön suuntaan. Tärkeimpiä kohderyhmiä ovat paikallisviranomaiset, esimerkiksi terveysviranomaiset, joiden tulisi tarjota lisääntymisterveyspalveluita vammaisille naisille pakkoabortoinnin asemesta. Myös perheiden kanssa tehdään töitä, jotta vanhemmat ymmärtävät vammaisten lastensa oikeuden käydä koulua ja myöhemmin aikuisena itsenäistyä.

Kynnys toteuttaa hanketta yhteistyössä Marttojen kanssa.

Jäsenjärjestö

 

Kerjuulta toisten innostajaksi

Ababa Bacha, 32, on touhukas nainen. Miehensä kanssa hän myy kynttilöitä ja suitsuketuoksuja kirkon läheisyydessä, hoitaa kahta lastaan ja asuntoa, ja osallistuu EWDNAn toimintaan. Ababan kautta myös kymmenkunta uutta vammaista naista on liittynyt EWDNAn jäseneksi, sillä viesti on selkeä: EWDNA muuttaa elämän suunnan.
Kahdeksan vuotta sitten Ababankin tilanne oli erilainen. Hän kerjäsi kadulla. Nyt edessämme on kaunis ja hymyilevä nainen, joka osallistuu aktiivisesti maansa yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen elämään, ja suunnittelee kouluttavansa lapsensa hyvin.