Iso joukko malawilaisia poseeraa ulkona tiilirakennuksen edessä. Suurin osa seisoo, edessä kolme miestä istuu vihreillä muovituoleilla ja neljä naista on kyykyssä. Suurin osa on nostanut kätensä tervehdykseen.

Malawin kuurojen liiton järjestö-, edunvalvonta-, viittomakieli- ja tulkkikoulutuksen tukeminen

Kuurojen Liiton hankkeessa tuetaan Malawin kuurojen liiton MANADin järjestötyötä, edunvalvontaa ja viittomakielityötä. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa kuurojen ihmisten mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan sekä käyttää palveluja yhdenvertaisesti muiden kanssa.

Hankkeessa vahvistetaan MANADin, Malawi National Association of the Deaf, paikallistoimintaa ja järjestön valmiuksia toimia kuurojen ihmisten oikeuksien puolustajana. Paikallisyhdistyksiin on myös perustettu nais- ja nuorisoryhmiä, joissa kehitetään johtajuustaitoja ja yhteisövaikuttamista. Naisia ja nuoria tuetaan lisäksi pienimuotoisen toimeentulon kehittämisessä.

Suurin osa kuuroista lapsista syntyy kuuleviin perheisiin, joilla ei ole tietoa kuuroudesta tai viittomakielestä. Hankkeessa tuetaan kuurojen lasten vanhempia tarjoamalla tietoa kuuroudesta ja viittomakielestä. Useille alueille on perustettu vanhempainryhmiä, joissa vanhemmat voivat saada vertaistukea ja oppia viittomakieltä.

Viittomakielen aseman vahvistaminen – tulkkikoulutus käyntiin

Malawilaisen viittomakielen tutkimus, dokumentointi ja kehittäminen ovat myös hankkeen keskeisiä painopisteitä. Työn tuloksena julkaistiin vuonna 2022 maan ensimmäinen yhteisölähtöinen viittomakielen sanakirja. Viittomakielen tutkimus jatkuu ja sanakirjaa kehitetään edelleen myös verkkoversioksi.

Tämän lisäksi hankkeessa koulutetaan kuuroja viittomakielen opettajia, ja viittomakielen opetusta järjestetään laajasti eri puolilla Malawia. Vuonna 2026 käynnistyy viittomakielen tulkkikoulutus. Ammattitulkkeja on koko maassa tällä hetkellä alle kymmenen.

MANAD tekee myös aktiivista vaikuttamistyötä, jotta malawilainen viittomakieli tunnustettaisiin virallisesti ja sitä käytettäisiin laajemmin opetuksessa, julkisissa palveluissa ja tiedotusvälineissä.

Jäsenjärjestö